torstai 4. huhtikuuta 2013

F-pennut 3 viikkoa ja G-pennut viikon

Kylläpä aika kuluu nopeasti! Brendan pennut ovat jo kolmen viikon ikäisiä. Ne osaavat kävellä ja syödä kiinteää ruokaakin. Aulikki lupaili uusia kuvia pikapuoliin.

Lotankin pennut ovat jo viikon ikäiset. Lotalle ei ole edelleenkään tullut tarpeeksi maitoa, joten ruokimme pennut käsin. Kaikilla on lähteneet painot hyvin nousemaan. Pienimmällä tytöllä se on ollut hitainta, mutta muuten se on kehittynyt samalla tavalla kuin isommat sisaruksensakin.

Brendan pentueen uroksesta on tehty alustava varaus, samoin kuin Lotan pentueen toisesta uroksesta. Toinen olisi vapaana sellaiseen kotiin, jossa ei olla kiinnostuneita näyttelyistä. Pojalla on pieni kauneusvirhe, eli yksi varvas puuttuu. Myyn tämän pennun hieman edullisemmin kotikoiraksi.

Narttuja on neljä, mutta haluan nähdä niiden kasvavan vielä. Tarkoituksena on jättää molemmista pentueista ainakin yksi narttu kotiin kasvamaan tulevaisuuden jalostuskoiraksi.

Muutama uusi kuva G-pennuista.



Etualalla on pentueen suurin pentu, vapaana oleva uros :)

Ja illalla sain uudet kuvat F-pennuista. Kiitos Aulikki!
 U T First Choice Fanni "Fanni"

 U T Fire Walk With Me "Flora"


 U T Frontside Ollie "Valko"


 Uros on alustavasti varattu tästä pentueesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti